tiistai 15. elokuuta 2017

Paluu arkeen

Kirjoitellaanpa ihan vain kuulumisia meijän arkeen. 


Me vietettiin lasten kanssa meijän loman vikoja päiviä mattopyykillä, tai no Jimi oli kyllä isänsä vanhemmilla hoidossa ja Jiri meidän mukana. 
Jiri kävi siinä samalla isänsä kanssa vähän uimassa ja me äitini kanssa pestiin mattoja. Se oli muuten harvinaisen kivaa puuhaa pitkästä aikaa!
Muuten viikonloppu sitten otettiin rennosti perheen kesken grillaten ja myrskyä odotellessa. 




Täällä Jämsässä se kauan varoitettu myrsky oli tosi laimea. Muutaman kerran ukkonen jyrähti vähän kovemmin ja salamoi. 
Me grillattiinki siinä samalla ja odotettiin milloin iskee oikein kunnolla, mutta sitten se meni ohi. 

Maanantaina eli eilen alkoi mulla koulu ja pojat lähti hoitoon. Poikien hoitopäivä meni muuten ihan ok, mutta kumpikaan ei ollut syönyt mitään koko päivänä. Tänään olivat jo syöneet ja päiväkin sujunut vähän paremmin. 

Mulla itelläni meni koulu päivät kanssa hyvin ja ihan mukavilla fiiliksillä puskutetaan eteenpäin! 



Meijän perhe palasi arkeen näin kahden vuoden jälkeen aika vaivattomasti. Helpottaa ehkä se että mies on lomalla, joten saa nähä mitä ensi viikko tulee olemaan, kun pojatki ovat pitempää päivää hoidossa. 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! 

-S 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti