Tasan kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti pienelle pojalle. Meidän poika oli todella suloinen ja valloitti perheemme täysin, vaikkemme häntä osanneet odottaakkaan.
Hän oli iloinen yllätys vauva ja rakastimme häntä valtavasti, olihan hän meidän lapsi. Hän oli terve ja ihana.
Pikku hiljaa hän vahvistui sairaalassa ja pääsi kotia ja niin olimme ihan oikea perhe.
Muistan sen kuin eilisen, kun jäin hänen kanssaan ihan kaksin jo samana iltana, kun hän pääsi sairaalasta. Mieheni ja äitini lähtivät käymään äitini luona hakemassa jotain vauvan tavaroita. En tiennyt oikein mitä tehdä kun toinen vähän itki uutta ympäristöä ja varmaan oli myös vähän mahankipristyksiä.
Pikku hiljaa alkoi perheemme arki luistaa ja poikamme oli maailman ihanin ihme.
Hänen kastejuhla vietettiin ja hän sai nimen. Hän kasvoi hurjaa vauhtia isommaksi koko ajan ja pian hän oppi ryömimään ja samana päivänä kun täytty 1v hän lähti konttaamaan.
Monet lapset kävelee jo 11kk ikäsinä,mutta Jiri kun on 3kk
aikasemmin syntynyt kuin olis pitänyt, tulee kehityskin perässä.
Pian hän oppi kävelemään, syömään itse, puhumaan ja muutenki olemaan jo tosi fiksu iso poika. Ensimmäisiä sanoja oli äiti, pappa, täti, pallo, isi, tyttö ja paljon muita sanoja ollaan myös kuultu.
Hän on jo pian ollut vuoden ajan reipas isoveli pikkuveljelleen.
Vaikka pikkuveli välillä häntä ärsyttääkin, koska tulee joka leikin sotkemaan, osaa hän siltä veljeään hoitaa ja rakastaa.
Ja tänä päivänä 31.7.2017 hän on jo 2-vuotias äidin ja isin pieni kultahippu, joka kuitenkin on jo niin iso poika.
Paljon onnea äidin rakkaalle!
- S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti