keskiviikko 25. lokakuuta 2017

LOMALOMALOMA

Tällä viikolla palattiin takaisin arkeen ja sanottiin heipat syyslomalle. Viime viikolla, kun lomailimme lasten kanssa päätin kaivaa mun järkkärin ja ottaa vähän kuvia meidän lomapäivästä. Muutamat kuvat siis nytten tähän postaukseen! 




Silloin kun olin vielä kotona lasten kanssa, niin syntyi perinne että aamupalan jälkeen lapsille piirettyjä ja äidille kahvia ja yleensä sen kahvin juonnin kanssa kattelen sarjoja ja tänä kyseisenä päivänä oli vuorossa Valehtelevat viettelijät ja kausi 7. Pojat yleensä hetken aikaa malttaa kattella ohjelmia, joita pistetään pyörimään, mutta sitten se yleensä päättyy leikkimiseen. 


Sitten kun se pitkä aamu on vietetty, niin yleensä koittaa pihalle lähtö ja kerrankin kun ei satanut vettäkään ja oli muutenki tosi hyvä sää. Päätettii ajella poikien isän vanhemmille mummin kanssa ulkoileen, eli noin 7 kilometrin päähän. 





Sää todellakin suosi meitä, koska aurinkokin paisto niin nätisti, eikä ollut niin hirvittävän kylmä kuin osasin odottaa. 
Oltiin tosiaan leikkipuistossa vähän hiekkalaatikolla, keinumassa ja liukumäkeä laskemassa. 
Tämän jälkeen koitti kotia lähtö ja esikoinen oli kans niin väsähtänyt, että änke itsensä myös rattaisiin ja otti veljensä sylii. 



Lapsien päiväunien aikaa valmistin meille ruuan ja paistoin karjalanpiirakoita. Unet kun oli ohi niin syötiin ja sitten alko olemaan pikku kakkosen aika. Meille tuli myös käymään mun kaveri tyttönsä kanssa, joten kuvailu jäi sitten loppu päivältä pois, mutta eipä meidän illoissa juuri mitään ihmeellistä olekkaan. 

Mulla olis syyslomalta yksi toinenkin päivä, josta oon suunnitellut postausta. Oltiin siis perjantaina särkänniemessä karmivassa karnevaalissa ja sieltä olis jonkun verran materiaalia, mutta niistä täytyis ehkä tehä videota. Suunnittelen miten postauksen toteutan ja laitellaan sitten tänne tulemaan se! 

Joko teillä on ollut syysloma? Teittekö jotain erikoista vaiko otitte vaan rennosti? 

-S  

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

PIRISTYSTÄ SYKSYYN

Moni ehkä oottaa tähän nytten jotain vinkkejä pirteyteen, mutta ei kuitenkaa.. Vaan nytten kerron mistä mä sain piristystä mun syksyiseen olemukseen ja tähän kaamokseen. 
Ja mulla oli edellis viikolla syysloma niin ihan sen kunniaksi päätin vähän hemmotella itseäni pitkästä aikaa!


Olen pitkään jo suosinut ripsienpidennyksiä. Ne on niin helpot ja ainakin minun aamuja se helpottaa paljon. Mulla on tosi väsyneen näköiset silmät ilman ripsaria ja muutenkin aamujen kiireessä on tosi vaikea sovittaa ripsivärin laitto johonkin väliin. 
Mun omat ripset on tosi pitkät ja tuuheat, että pärjään kyllä ilman pidennyksiäkin ja koko kesän olinkin ilman pidennyksiä. Nytten syksyn tullen halusin taas ottaa pidennykset tuomaa piristystä tähän syksyiseen olemukseen. 

Koska mun omat ripset ovat niin tuuheat, niin saadaan mulle pidennyksistä tosi näyttävät ja paksut. Mulla on mun luotto laittaja ollut nyt pitkään ja ikinä en oo mitään moitittavaa löytänyt mun ripsistä. Olen siis käynyt hänellä siitä asti, kun hän vielä harjoitteli ripsien laittoa. Jo silloin harjoittelu aikana työnjälki oli hyvää, mutta tietty on sieltä ajoilta muuttunut parempaa suuntaa ja laittaminen on jopa nopeampaa. Eli tästä huomataan taas se, että tekemällä oppii! 



Samalla laitettiin mun kulmakarvat kuosiin, eli nypittiin ja värjättiin. Kuvissa kulmat on vielä tosi tummat, koska väri ei ole yhtään kulunut vielä. 

Kuinka moni muu tykkää ja suosii ripsienpidennyksiä? 

-S 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Miten voit pitää kii, jos et usko unelmiin

Meillä puhaltaa uudet tuulet, eli kuvassa vaikka se nyt vähän huono onkin, niin on meidän uusi koti. Vihdoin mä pääsen sisustamaan meille uutta kotia ja asettumaan paikoilleen. 
Meillä on ollut haaveena jo pitkään omakotitalossa asuminen ja oma piha. Joten tässä vaiheessa, yksi unelma on täytettynä. 
Sillä....  Marraskuun puolessa välissä meidän 82,5 neliön rivari kolmio vaihtuu 166 neliön (asuinneliöt 117 neliötä) omakotitaloon. 



Pääsen laittaa joulua ihan uuteen kotiin ja samalla saan kaapit ja komerot järjestykseen uudessa kodissa. Muutto stressiä pukkaa, koska mua ei yhtää inspaa noi meijän tavaroita pursuavat kaapit, mutta pakko se on jostain alotettava. 

Päästään tosi rauhalliselle alueelle asumaan, jossa on lapsilla hyvä kasvaa ja paljon tilaa pihalla juosta ja tehdä asioita. Heille on myös ihana pieni leikkimökki pihassa! 



Jotenka syy, jos en kerkeä tänne tällä hetkellä paljoa päivitellä löytyy tästä. Mun kaikki vapaa-aika tulee menemään tähän muuttoon, ettei käy niinkuin aina. Tavarat vaa kulkeutuu mukana ja sitten alan heittelee niitä vasta roskiin kun ovat jo uudessa kodissa, tai että tungen kaikki paniikissa johonkin komeroon ja sitten etitään seuraava vuosi, missä on toinen saapas tai missähän meijän kattilan kansi on? 

Loppu viikosta on tulossa kuitenkin jotain kirjotusta! 

-S 


perjantai 6. lokakuuta 2017

Mun keittiössä

Huomenta! 
En olisi koskaa uskonu, että tykkään tehä ruokaa näin paljon kuin nyt tykkään. Oon oppinut viimeisen kahden vuoden aikana tekee vaikka ja mitä. Ruuan teko ja leipominen tuntuu nykyään kivalta ja teen sitä mielelläni. Ajattelin että voisin tänne blogin puolelle myös laittaa joskus jotain kokkailu juttuja. 

Ihan perus arki ruuat on jo ihan helppoja tehdä. Nykyään tykkään hirveesti tehdä muillekki ruokaa. Just viimeksi viime viikolla tein meille, äidilleni ja veljelleni lehtipihvit, valkosipulikermaperunat, aurakastikkeen ja vihanneksia. 
Ja nyt syksyn tullen ollaan myös syöty pihviä kanttarellikastikkeella, oi nam. 

Valkosipuliperunat, lehtipihvi aurakastikkeella ja vihanneksia

Äitienpäivä ruoka, valkosipuliperunat, lehtipihvi, sienikastike
ja vihanneksia

Uuniperunaa, lehtipihviä aurakastikkeella ja salaattia


Voileipäkakut kuuluu kans mun suosikkeihin, vaikka ne onkin tosi aikaa vieviä tehdä, mutta joka kerta meijän perheen juhliin ite ne meille teen ja en koe epäonnistuneeni, koska moni on niitä kehunnu. 

Isompi on kinkkukakku ja pieni lohikakku

Kinkkukakku tehty kääretorttuna


Juustokakuista on tullut kanssa mulle ihan ykkös vaihtoehto, koska en osaa vielä kunnolla täytekakkuja tehdä. Poikien synttäreille kyllä tein äitini avustamana, joten hyvä alku on! 
New yorkin juustokakku on yks aivan täydellinen kakku vaihtoehto! 


Voisin tänne joskus tässä heittää jonkun teko ohjeen ja kuvat/videon teosta! 

-S 

torstai 5. lokakuuta 2017

Blogin facebook sivut!

Mooikka! 
Pientä infoa tähän väliin. Blogilla on nyt facebookissa omat sivut jotka laitan tähän, niin käykääpäs tykkäilemässä jos yhtään tuntuu siltä! 

Tästä näin pääset sivuille! 

-S